Handy Care RingTM -hoitorenkaan historiaa
Nimeni on Eero Simuna, ja olen työskennellyt hierojana yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Vuosien varrella olen työssäni kohdannut paljon käsivarren oireista kärsiviä asiakkaita eri ammattiryhmistä. Erilaiset rasitusvammat, kuten nk. hiirikäsi sekä tennis- ja golfkyynärpää, tuntuvat vuosi vuodelta vain lisääntyneen.
Aiemmin myös omissa käsissäni ilmeni ongelmia, ja niistä pitkään kärsittyäni aloin kehitellä itsehoitovälinettä. Heti alusta lähtien ajatuksenani oli, että hoitovälineen tulisi olla mahdollisimman helppokäyttöinen, mukana kuljetettava ja tehokas.
Jo ensimmäisen prototyypin kokeileminen toi helpotusta vaivoihini. Tässä vaiheessa sain mukaan kehitystyöhön yhden laitteen testaajista, lvi-yrittäjä Harri Ylitalon, jolla oli myös pitkään ollut käsiongelmia. Teimme hoitovälineestä erilaisia versioita ja testautimme niitä tuttavillamme ja asiakkaillamme sekä annoimme hoitorenkaita myös tutkittavaksi lääkäreille ja fysioterapeuteille. Heiltä saadun palautteen perusteella tuote sai nykyisen muotonsa, ja syntyi Handy Care RingTM -hoitorengas.
Vuoden 2017 loppupuolella perustettiin Handy Care Ring -hoitorenkaan kotisivut ja verkkokauppa jotka aluksi hoidettiin alihankintana. Pari vuotta myöhemmin verkkokauppa ja muu markkinointi toiminta yhdistettiin lopulta yhden uuden yrityksen, Rausim Oy:n alle Eero Simunan ja alihankkijana toimineen Ville Rautiaisen toimesta.